Psalmi 88

Pahoitteluni heti alkuun, että näpytin tänne ns. "uskonnollista hölynpölyä". Mutta tästä satukirjasta sattui löytymään käyttökelpoista(kin) tekstiä. Tässä tekstissä ei ylistetä eikä puhuta ihmeistä. Yllätävän kyyninen näkökulma ja kirjoittajan mielestä (vankkumattomana kyynikkona) hyvin pitkälle myös täyttä asiaa!

Tästä lähtee:

Herra, jumalani, "pelastajani" päivällä minä huusin sinua avuksi, yölläkin käännyin sinun puoleesi. Nousivatko rukoukseni koskaan sinun kasvojesi eteen, kallistitko korvaasi minun huutoni puoleen?

Ylen määrin olen kärsinyt, olen tuonelan porteilla. Toistenkin mielestä olen valmis hautaan. Minä olen kuin voimansa menettänyt soturi, olen jäänyt yksin, kuin olisin jo kuollut. Minä virun kuin kaatuneet haudoissaan - nuo joita sinä et enää muista, joita kätesi ei enää auta. Sinä olet syössyt minut syvyyksien perille, pimeään, pohjattomaan kuiluun. Sinun vihasi on raskaana ylläni, sinä olet karkoittanut ystävät luotani, niin kammottavaksi olet minut tehnyt.

Olen kuin vanki, en pääse vapaaksi. Ahdingossa minä itken silmäni kuiviin, kaiken päivää huudan tuskaani ulos. Ethän sinä kuolleille tee ihmeitä eivät varjot nouse sinua ylistämään. Ei haudassa kerrota, että sinä armahdat, ei kadotuksessa, että olet uskollinen! Tunnetaanko pimeydessä ihmeitäsi, puhutaanko hyvyydestäsi unohduksen maassa? Herra miksi olet hylännyt minut, miksi kätket minulta kasvosi?

Nuoruudesta saakka on osani ollut kova ja kuolema uhannut elämääni. Näännyksiin asti olen kantanut hirveää kuormaa, jonka olet minulle pannut. Sinun vihasi on kulkenut ylitseni kauhut musertavat minut. Kaiken päivää ne saartavat minua kuin vedet, ne piirittävät minua joka puolelta. kaikki ystäväni sinä olet karkoittanut, nyt seuranani on vain pimeys, olen tyhjä kuori. Kuljen vailla päämäärää tuonelassa sen karussa maisemassa, huuliani hioo tuoppien tuoma toivo...